perjantai 10. syyskuuta 2010

Mallina

Tänään toimi Vinski Hoppu Design mallina. Huomatkaa ilme ja asennot: äiti, onks pakko, emmää haluu...




Vinskillä on aikamoinen eroahdistus, asian kanssa parhaillaan taistellaan. Mieli tekisi ottaa V:lle kaveri, mutta järkevintä taitaa olla koittaa hoitaa ensin tämä eroahdistusongelma. Myöskin ennen kuin uusi kaveri saapuu perheeseemme olisi kivaa jos lenkillä ei ihan jokaisesta vastaantulevasta koirasta/kauppakassista (kyllä kauppakassikin voi oikeesti näyttää toiselta koiralta?!) vedettäisi raivarihepulia...

S

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Rannalla Taalintehtaalla!












Vincent ei pidä uimisesta,
rannan lämmössä sen sijaan on ihana köllötellä, välillä kuplia latkien veden pinnalta.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Handsome devil!!






Kukkuu pitkästä aikaa! Näin komeaksi on Vincentimme kehittynyt. Tänne Suomeen tulon jälkeen kiloja on nyt tullut lisää kaikkiaan 1, 4, eli poikanen painaa siis puolisen kiloa yli kuusi. Karva on kauniisti alkanut kiiltämään, ja korvien pienet ruvet ovat kaikki parantuneet. Ainoastaan leikkaushaavat Vincent pitää itsepintaisesti auki :(. Pitäisi kai pitää housuja muutama päivä, jotta pääsisivät rauhassa paranemaan. Edelleeen V inhoaa vastaantulevia koiria, mutta rauhoittuu jo hiukan nopeammin.
Kuvat on ottanut ystäväni, Vincentin suuri rakkaus, Noora.

S

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Koiranpäivät

Ei se kuulkaa niin nokonuukaa ole kenen viekussa sitä nukkuu ;)



Hassua miten kaikki kuvat Vinskistä keskittyy melkein tuohon sohvalle. Siinäpä tuo suurimman osan ajastaan viettää kyllä, varsinkin jos saa jonkun kaverin siihen lämmittäjäksi!

Vinskillä on järkyttävä karvanlähtö ollut jo jonkin aikaa. Luulisi ettei tuollaisesta karva määrästä olisi luovutettavaksi, mutta kyllä vain on, ja vielä jäljellekin näyttä jotain jäävän. Ostimme sellaisen kumisen ´"suan", joka on toiminut erittäin hyvin tällaisellä ohuella, lyhyellä karvalla.

Taitaapi olla niin ettei Vinskille tule ekjoskaan riittämään tuo kolme ulkoilutuskertaa päivässä, kallistunee vähintään neljään-viiteen. Joista muutama kerta on pelkää pissitys, ilman sen kummempaa lenkkeilyä. Nätisti hän kyllä pyytää ulos, kun on tarve. Ikävä kyllä, on itsekin jo oppinut miten ulos pääsee, joten joskus käydään ulkona ihan vaan sen takia, että pääsee haukkumaan naapurin koiria (kerrostalossa kun asumme).

Yksi kummallinen ominaisuus on paljastunut koiruudesta... Loskakeleillä lenkin jälkeen meni V. luonnollisestikin suihkun puolelle tassu- ja mahanalus-pesulle. Hullunlailla hassu otus jahtasi vedestä niitä pienenpieniä kuramurusia! Sen jälkeen onkin käyty joka päivä kymmenen kertaa vessassa tarkistamassa onko siellä kenties jotakin pyydystettävää. Lisäksi joka kertta kun joku menee toilettiin, lähtee hän tarksitamaan josko hana avattaisiin! Weird?

Taidankin jättää Hama-helmi jutun ensi kertaan, etteio kukaan erehdy luulemaan machoa koiraamme kissaksi.....

s

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Smile Mon!


Siellä se pikku pirulainen piileksii taka-alalla. Saldona tänään Jeremiaalta varastettu karkki, naapurinpojan perunamuusit (suoraan lautaselta, pöydältä) ja oman kodin roskis (päivittäin).

Muuten kaikki ok!

S&J

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

torstai 4. maaliskuuta 2010

Seuralainen

Heippa! Vinskin kanssa kaikki menee edelleen hyvin. Pissoja ei ole enää pitkään aikaan löytynyt, paitsi kaverin luona pääsi liru. Olisikohan merkannut reviirikseen?
Vincentin kouluttaminen on äärettömän helppoa, kerran kun hän hoksaa mitä halutaan, ei asia juuri enää unohdu. Asiaa on toki helpottanut hänen järjetön himonsa ruokaa kohtaan ;). Tällä hetkellä hallussa on mm. komennot: istu, maahan, kuole, ylävitonen, paikka, tänne. Miten hän sitten tottelee ulkosalla, esim. muiden koirien läsnäollessa... Vielä ei ole kokeiltu, mutta arvioisin, että ei tottelisi.
Muiden koirien ohittaminen ei näes vielä oikein suju, pienestä koirasta sukeutuu varsinainen gremlinsin hirviö. Kun ilmat lämpenee, ajattelin mennä jonkinlaiseen koirankoulutukseen, jotta oppisimme olemaan parempi käytöksisiä muiden koirien läsnäollessa.

Vincent on onnellisimmillaan jonkun kainalossa rapsutettavana: