torstai 28. tammikuuta 2010

Vincent, rodut?

Vincentin tausta on hämärän peitossa, joten luonnollisestikaan roduistakaan ei ole tietoa. Espanjan katukoirien yhdyshenkilön arvelun mukaan Vincent saattaisi pitää sisällään portugalinpodengoa ja ehkäpä jackrusselia. Googlailin portugalipodengon, alla kuvia jotka mielestäni muistuttivat eniten Vincentiä, aikamoinen yhdennäköisyys? Teksti ja kuvat napattu Suomen podengoyhdistyksen sivuilta.


Portugalinpodengo on Portugalin kansallisrotu. Se on alkukantainen ja vanha koirarotu ja sitä käytetään kotimaassaan yhä edelleen alkuperäisessä käytössään metsästyksessä.
Portugalinpodengoja on kahta eri karvanlaatua; lyhytkarvainen ja karkeakarvainen sekä kolmea eri kokoa; iso, keskikokoinen ja pieni. Näin ollen rotumuunnoksia on yhteensä kuusi. Rotumuunnokset eroavat toisistaan lähinnä koon puolesta, muuten niiden on tarkoitus olla luonteenpiirteitä myöten samanlaisia.
Portugalinpodengo on iloinen, valpas, eloisa ja ystävällinen, mutta myös peloton ja erittäin toimelias ja aktiivinen koira. Siitä on todella helppo pitää, mm. sen tomeruuden vuoksi, vaikka sen herkkähaukkuisuus saattaa koitua joskus ongelmaksikin asti. Portugalinpodengo saattaa alkuperästään ja alkukantaisuudestaan johtuen olla toisinaan hieman varautunut kohdatessaan uusia tilanteita ja asioita. Tätä ei kuitenkaan saa sekoittaa arkuuteen, sitä portugalinpodengo ei missään nimessä saa olla.



Portugalinpodengo todella kiintyy omistajaansa ja on yleensä ystävällinen myös lapsille ja toisille koirille edellyttäen, että on saanut niihin jo pennusta asti tutustua. Se vaatii liikuntaa ja huomiota ja pitää leikkimisestä. Se siis sopii monenlaiseen harrastamiseen ja on aktiiviselle ihmiselle hyvä valinta. Portugalinpodengoille sopivia harrastuksia ovat mm. vinttikoirien maastojuoksu, agility, jäljestys sekä näyttelyt.

Portugalinpodengoa on muunneltu todella vähän jalostuksella ja siksi sitä voidaan pitää perusterveenä rotuna. Muutama Legg-Perthesin tautitapaus on ilmennyt, samoin pari epilepsia- ja patella luksaatio-tapausta. Nykyään suositellaan ennen jalostukseen käyttämistä tutkituttamaan koiralta ainakin silmät ja polvet.



Historiaa

Portugalinpodengolla, kuten sen lähisukulaisina pidetyillä ja sen kanssa samankaltaisilla muilla välimerenalueen roduilla, on varsin monimuotoinen menneisyys ja kehityshistoria. Portugalinpodengon alkuperästä on monenlaisia teorioita, tässä niistä todennäköisin, joka on myös liitetty tulevaan uuteen Portugalissa 2006 hyväksyttyyn rotumääritelmään.
Portugalinpodengo on tyypiltään alkukantainen koira, jonka juuret löytyvät todennäköisesti foinikialaisten ja roomalaisten Iberian niemimaalle mukanaan tuomista koirista Antiikin aikakaudella. 700-luvulla nämä koirat sekoittuvat maurien mukanaan tuomiin koiriin ja saivat niistä vaikutteita.
Tämän risteytymisen tuloksena syntynyt rotu mukautui ja sopeutui ajan myötä Portugalin maastoon ja ilmastoon ja oli lähtökohtana sille rodulle minkä nykyisin tunnemme Portugalinpodengona. Portugalinpodengo kehittyi morfologisesti vuosisatojen ajan käyttötarkoituksensa mukaisesti. Pienestä portugalinpodengosta tuli 1400-luvulla myös löytöretkeilijöiden apulainen rottien hävittämiseen laivoilta. Tällä tavalla se levisi myös Atlantin toiselle puolelle.


Ei kauaakaan enää koiruuden kotiutumiseen :D. Pedit on ommeltu, sekä keittiöön (josta tulee Vincentin oma "huone"), että olohuoneeseen. Kaikki muukin pitäisi olla kondiksessa, ruokia myöten. Enää koira puuttuu!

Saara

tiistai 19. tammikuuta 2010

Lisää Vincentistä

Täällä Jeremias moi! Jännittää kovin kun Vincent tulee meille. Mikko (äitin pojkvän) ei ole kovin innostunut Vincentistä, toivottavasti innostuu myöhemmin. Tarhalta sanottiin, ettei Vincent vedä hihnassa ollenkaan, mutta videossa näytti ihan erilaiselta... Äiti tekee Vincentille puvun, mikä on lepardi kankaasta tehty, myös sadetakin tekonahasta. Laitetaan kuvia myöhemmin. Peti on vielä tekemättä. Ei kai muuta.


Jeremias

lauantai 16. tammikuuta 2010

Valmistautumista ja kirjavinkkejä

Hei taasen! Onpas kivaa, että täällä on jo ollut näin monta kävijää! Jeremias on Turussa, eikä ole vielä edes nähnyt kuinka monta kommenttia tänne on kertynyt :). On varmasti tyytyväinen kun kuulee!


Vincentin Suomeen saapumispäivämäärä on muuttunut, tarhalle oli ilmoittautunut lentokummi tämän kuun lopulle, elikkäs saammekin dogin jo tässä kuussa kotiin! Tasan kahden viikon päästä espanjalaiset ystävämme saapuvat kylmään pohjolaan uusiin koteihinsa. Silti jotenkin luulen, että uudet omistajat saattavat olla jännittyneempiä, kuin ensi kertaa lentävät haukut...

Olemme valmistautuneet V:n tuloon mm. hankkimalla pannan, hihnan, ruoka- ja vesikupit ja shampoon (suositellaan, että rescuekoira pestään melko pian sen kotiuduttua). Hankittavien asioiden lista on pitkä, vielä puuttuu ainakin loishäätö, matokuuri, kuljetusboksi (jonka ajattelin lainata ekaa automatkaa varten), oma peti, luut, ruoat ja (aktivointi)lelut... Mitähän muuta vielä?
Toinen valmistautumismuotomme on ollut koirakirjojen ahkera pänttääminen. Vaikka olenkin omistanut koiria aiemminkin, halusin palauttaa asioita mieleeni, ja auttaahan tuo lukeminen tähän odotukseenkin. Minulle uusi tuttavuus on Cesar Milan.


Jenkeissä suosionsa saavuttanut sympaattinen Milan tekee ohjelmaa nimeltä The Dog Whisperer (tiedän, aika cheesy!). Yhden kirjan lukeneena, suosittelen. Ikävä kyllä sarjaa ei näe Suomessa käsittääkseni lainkaan maksuttomilta kanavilta. Minä vilkaisin muutaman pätkän kylläkin you tubesta, ja tokihan niitä tilailtua saa, jos oikein innostuu. Minä kuitenkin koen, että asian ytimen ymmärtää ihan mukavasti kirjastakin.


Myös Victoria Stillwell:in kirja Koirani vai minä on minusta hyvää luettavaa. Milanin kirja pitää sisällään tietoa koiran laumakäyttäytymisestä, jota käyttämällä saat koirastasi kasvatettua tasapainoisen ja hyvän lemmikin. Victorian kirjasta taasen saa oikein hyvä vinkkejä koulutukseen.

Sellaisia mietteitä tällä erää!


PS. Jos matkustat esim. lomalle Espanjaan, voit ilmoittautua lentokummiksi esim. täällä. Tehtävä ei ole vaikea, ja tälläkin hetkellä moni koira kaipaa kipeästi tikettiä pois tulvivilta tarhoilta.

Saara

tiistai 12. tammikuuta 2010

Vincent the Movie

Tässä yksi videoista, jotka olemme saaneet Benalmadenan tarhalta. On ollu tosi mukavaa saada koirasta myös liikkuvaa kuvaa, saa paljon paremman kuvan hauvelista!! Olemme saaneet myös lisää valokuvia, jotenka Vincentin varaamisen jälkeen nämäkin ovat rikastaneet odotustamme.







Saara ja Jeremias

lauantai 9. tammikuuta 2010

Varmistettu!


Näin äkkiä asiat sitten tapahtui, Vincent on varattu meille!

Vielä emme tiedä koska V. lentää Suomeen, mutta helmikuussa kuitenkin. Kun koiruus on tarhalta varattu, se leikataan, jotenka nyt on hällä sellainen koettelemus edessä. Onneksi toipuminen on nopeaa, varsinkin uroksilla. Josko vaikka leikkaaminen hiukan avittaisi tuohon V:n uroksia kohtaan kokemaan agressiivisuuteen? Saattaapi tietysti johtua myös pelosta... Ne asita nähdään kun koiruutemme saapuu kotiin! Toivotaan että kaikki menee hyvin, eikä esim. mitkään sairaudet estää herraa lentämästä.
Nyt meillä on sitten aikaa lukea loput kirjastosta lainaamistani sadasta koirakirjasta. Ja tietenkin hommata kaikki tarvikkeet, joita tarvitaan. Lista tuntuu jo olevan kohtalaisen pitkä. Mitenköhän osaan ostaa oikean kokoisen pannan?! Mahdollisimman paljon kai vain säätövaraa.. Ja matkustuskopan koko? Huuui, onpas tämä kaikki niin jännää, pitkästä aika kodissani on taas kohta koira!

Saara

perjantai 8. tammikuuta 2010

Odotus

Tämä blogi kertoo meidän perheeseemme (minä, noin 30v ;), Saara ja poikani, Jeremias, 10 v.) tulevasta uudesta jäsenestä.
Aloitamme blogin vielä tietämättä onko toivomamme koiruus saatu varattua meille, toivotaan tiedon saapuvan viimeistään huomenna, jotta voimme alkaa valmistautua!


16.11.09 saapui Benalmadenan koiratarhaan, Puebloon Vincent. Näin kuvaillaan Vincentiä Espanjan Katukoirat r.y. :n sivuilla:

Vincent on noin vuoden ikäinen poika, jonka eräs nainen löysi maaseudulta ja toi tarhalle kotia hakemaan. Vincent on pieni, mutta pippurinen ja hän rakastaa aikuisia sekä lapsia. Kissat ei tule kuuloonkaan eikä myös toiset urokset. Vincent uskoo olevansa suuri koira ja myös käyttäytyy näin, mutta hän on kuitenkin todella hiljainen poika. Vincent kävelee upeasti hihnassa ja pitää autoilusta varsinkin etupenkillä tassut kojelaudalla. Hänellä on pumpulin pehmeä lyhyt turkki ja hienot hampaat. Vincent on 28 cm korkea ja painaa 4 kiloa.

Olisiko Vincent etsimämme...


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla